Psykiatrisesta sairaanhoitajasta IPS-työhönvalmentajaksi

Parikymmentä vuotta sitten työskentelin sairaanhoitajana kuntoutusosastolla muutaman vuoden. Psykoosin varhainen tunnistaminen oli tullut hiljattain tavaksi. Nopean hoidon ansiosta moni skitsofreniaan sairastanut nuori saavutti hyvän hoitotasapainon yksinkertaisella lääkityksellä. Toipumisen myötä he haikailivat töihin tai opiskelemaan. Tukea ei tullut, tuli eläke. Hoito on ollut vuosia hyvin sairauskeskeistä, oikeutta työhön ei ole ollut.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin…

…istun IPS-työhönvalmentajana potilaan kanssa psykoosipoliklinikalla. Täytämme yhdessä ammatillista profiili- ja työnhakusuunnitelman lomakkeita tarkoituksena löytää oikea työpaikka. Valmennuksessani oleva henkilö on toiveikas, sillä työ- tai opiskelumahdollisuudesta ei ole kukaan aiemmin puhunut hänen sairastumisensa jälkeen. Roolini on muuttunut hoitajasta työhönvalmentajaksi, kuuntelen ja kartoitan hänen toiveitaan ja unelmiaan. Sairaudesta ja esteistä emme juurikaan puhu, voimavarakeskeisen työskentelyn myötä on tapahtunut muutos potilaasta toimijaksi, minä sairaanhoitajasta valmentajaksi. Kuljen rinnalla, en tee puolesta, annan tilaa ja aikaa kasvaa omiin suunnitelmiin.

Olen nähnyt voimaantumista ja itsetunnon kasvua, unelmien toteutumista todeksi. Suurta iloa, kun työ tai opiskelupaikka on löytynyt. Herää vain kysymys, miten paljon saisimme hyvinvointia ja ehkä vähemmän poliklinikkakäyntejä, uusia työntekijöitä yhteiskuntaan työllistämällä osatyökykyisiä. Toteuttaisimme oikeasti monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden periaatteita, perusoikeutta työhön. Kieltämättä olen itsekin välillä valmennuksen alussa ajatellut, että mitenköhän meidän käy, löytyykö paikkaa. Nyt olen alkanut ajattelemaan että, jokaiselle löytyy oma lokero tästä yhteiskunnasta. Myös hankkeen kokemusasiantuntija on valaissut potilaan näkökulmaa, miten prosessi työelämään voi edetä.

Ilokseni olen huomannut, että potilas voi sairaanroolista muuttua toimijaksi ja työntekijäksi, täysivaltaiseksi yhteiskunnan kansalaiseksi sairaudesta huolimatta. Samalla minä olen muuttunut sairaanhoitajan roolista työhönvalmentajaksi, joka vain kevyesti ohjaa ihmistä hänen asettamiinsa tavoitteisiin. Iloa tuottaa oivallus, kun yhteistyö rakennetaan henkilön motivaation ja voimavarojen päälle, tulos ei voi olla kuin onnistunut.

Nyt on IPS.n aika, tämän olen kuullut monilta eri tahoilta, ja samaa mieltä olen myös itse.

-Aila Alastalo

Kirjoittaja on IPS-työhönvalmentaja HUS Psykiatrian tiimissä