Uusimmat artikkelit

2.12.2022
Ellei valmennus etenekään niin kuin Strömsöössä? Joskus IPS-työhönvalmentaja löytää paikkansa helposti valmennettavan tukena ja matka… Lue lisää
25.11.2022
We’re not in paradise  Kaikki alkoi jo alakoulusta. Minulla ei ollut montaa kaveria. Olin ujo… Lue lisää
4.11.2022
KUNTOUTUMISENI TÄRKEIN TEKIJÄ ON OLLUT TYÖTOIMINTA Olen 30-vuotiaaksi elänyt ihan normielämää, aika vauhdikasta tosin. Töitä… Lue lisää
21.10.2022
Tietoa IPS-työhönvalmennuksesta myös saamen kielellä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos järjestää IPS-kehittämishankkeen aikana opintomatkoja käynnissä olevien… Lue lisää
7.10.2022
Mahdollisuuksien hanke! Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos järjestää IPS-kehittämishankkeen aikana opintomatkoja käynnissä olevien alueellisten IPS-kokeilujen yksiköihin.… Lue lisää
Blogi

KUNTOUTUMISENI TÄRKEIN TEKIJÄ ON OLLUT TYÖTOIMINTA

Olen 30-vuotiaaksi elänyt ihan normielämää, aika vauhdikasta tosin. Töitä tein aiemmin aivan liikaa. Sairastuin 2006 loppuvuodesta ja siitä alkoi pitkä sairaalajakso, joka yhtä soittoa kesti kaksi vuotta.

Sairaalassa kuntoutumisessani suurin tekijä oli lähes päivittäinen mielekäs työtoiminta. Kun pääsin sairaalasta, minut siirrettiin ”kuntouttavaan” hoitokotiin. Päivittäinen toiminta loppui kuin seinään. Ei ollut yhtään mitään sisältöä päivissä. Olin aivan yksin. Eristettynä. Kunto romahti ja tuli paluu takaisin sairaalaan. Tällä kertaa sairaalahoito kesti noin puoli vuotta.

Toisen sairaalajakson jälkeen en suostunut enää menemään mihinkään asuntolaan enkä hoitokotiin. Halusin suoraan omaan kotiin. Kotona asiat sujuivat ja pääsin vuoden mittaiseen, mielenterveyskuntoutujille suunnattuun työelämään valmentavaan koulutukseen. Myös koulutus sujui ja jatkoin erityisoppilaitoksen lähihoitajakoulutukseen, josta valmistuin kolmessa vuodessa. Ammattikorkeakoulun opinnoista valmistuin 3,5 vuodessa, mutta sen jälkeen jäin aivan tyhjän päälle. Ei ollut ketään, joka olisi tukenut työllistymisessä. Jäin kotiin. Vointi lähti taas laskuun.

Kahden vuoden yksilöterapiasta kahdesti viikossa ei minun kohdallani ollut hyötyä. En myöskään kokenut hyötyväni säännöllisistä vertaisryhmistä.

Syksyllä 2021 kuulin IPS-ohjelmasta. Kiinnostuin heti ja pääsin jonoon odottamaan omaa vuoroani. Kun minun vuoroni vihdoin tuli keväällä 2022, aloitimme yhdessä työvalmentajani kanssa laatimaan CV:tä ja tutkimme netistä minun alani avoimia työpaikkoja eri työpaikkasivustoilta. Laitoin hakemuksen kolmeen avoimeen työpaikkaan. Pääsin kahteen työhaastatteluun, joista minut valittiin toiseen. Tällä hetkellä teen osa-aikatyötä kyseisessä firmassa. Olen erittäin tyytyväinen tilanteeseeni ja siihen, että minut todellakin valittiin tähän avoimeen tehtävään.

Nyt tuntuu, että ramppasin psykiatrian kuntoutuspolilla monta vuotta, eikä missään vaiheessa kukaan kannustanut työelämään. Aiheesta ei edes puhuttu. Jäin yhteiskunnan ulkopuolelle. Olin tyhjän panttina monta vuotta vointi vaihdellen todella huonosta kohtuulliseen. Lääkitystä veivattiin ees sun taas.

Näin jälkeenpäin ihmettelen, miksei kukaan koskaan edes kysynyt työnteon mahdollisuudesta viime vuosina. Olisin ollut valmis ja kykeneväinen työtoimintaan kaikki nämä viime vuodet jouten ollessa. Olisin voinut olla 5 vuotta työelämässä. Ihmettelen myös, miksei IPS:n kaltaista ohjelmaa ole ollut jo ajat sitten käytössä? IPS:ssä parasta on yksilöllinen ohjaus, jota ei mm. erilaisissa kuntouttavissa ryhmissä ole.

Teen nyt merkityksellistä työtä, jossa saan auttaa muita ja voin tuntea olevani tärkeä asiakkailleni. Työ on jokaisen oikeus ja työ tuo arvokasta sisältöä elämään.

Nim. Masennusjaksotkin pysyvät loitolla.